Miksi opiskelijat plagioivat ja mitä asialle voisi tehdä?

Erik Löfström ja Pauliina Kupila kirjoittavat artikkelissan Helsingin yliopistossa pilotoiduista plagiaatintunnistusjärjestelmistä saaduista kokemuksista. He analysoivat, että plagiointi on jaettavissa kolmeen tyyppiin: tahattomaan, tietoiseen ja tilannesidonnaiseen plagiointiin.

Kirjoittavat teettivät kyselyn opettajilla ja opiskelijoilla, jossa kysyttiin heidän näkemyksiään plagioinnista. Sekä opettajat että opiskelijat pitivät tahatonta plagiointia plagioinnin yleisimpänä muotona. Siinä opiskelija syyllistyy plagiointiin koska hänen tieteellisen kirjoittamisen taitonsa ja viittauskäytäntöjen tuntemuksensa on vajavaista. Tahattomaan plagiointiin voidaan parhaiten puuttua opettamalla tieteellistä kirjoittamista ilmapiirissä, jossa virheisiin ei liity epämääräistä rangaistuksen pelkoa.

Opettajat pitivät tietoista plagiointia hieman yleisempänä kuin opiskelijat. Tietoisessa plagioinnissa opiskelija yrittää helpottaa työtään rikkomalla tahallisesti hyviä tieteellisiä käytäntöjä vastaan. Kirjoittajat mukaan tietoisen plagioinnin taustalla on epäkypsä asennoituminen opiskeluun ja siihen voidaan puuttua kannustamalla opiskelijoita mahdollisimman varhain pohtimaan omaa oppimistaan, kirjoittamistaan ja tavoitteitaan. Kirjoittajat ovat rajanneet tarkastelunsa nimenomaan pedagogisiin puuttumismenetelmiin, eivätkä ota kantaa hallinnollisiin menettelyihin, kuten sanktioihin.

Tilannesidonnaisella plagioinnilla tarkoitetaan sitä, että opiskelija ikään kuin ajautuu helpottamaan työtään, koska hän ei koe muuten selviytyvänsä opinnoistaan. Se on siis eräänlainen selviytymisstrategia. Siihen voidaan puuttua opettamalla opiskelijoille opiskelu- ja ajanhallintataitoja.

Tunnistamalla plagioinnin taustalla olevat moninaiset syyt siihen voidaan myös puuttua tehokkaammin.

LÄHDE: Löfström, Erika & Kupila, Pauliina: Plagioinnin syyt ja yliopisto-opetuksen keinot puuttua niihin. Yliopistopedagogiikka 1/2012.

Apua gradun kirjoittamiseen

Minna Santoja kuvailee artikkelissaan prosessikirjoittamisen kurssia, jonka tavoitteena oli tukea graduseminaarin rinnalla graduntekijöiden kirjoitusprosessia.

Santojan mukaan kirjoittaminen on tärkeä akateeminen työväline, josta puhutaan yliopistolla yllättävän vähän. Tieteellisen tekstin kirjoittaminen onkin monesta graduvaiheen opiskelijasta työlästä ja vaikeaa. Hankaluudet liittyvät opiskelijoiden epävarmuuteen kirjoittajia mutta myös akateemiseen vuorovaikutuskulttuuriin, jossa usein painottuu arvottava palaute. Useimmiten palautetta saadaan ja kirjoittamisesta puhutaan eniten seminaaritilanteissa, jotka tuntuvat monista opiskelijoista haastavilta. Sekä graduntekijä että opponentti voivat kokea tilanteen painostavana, ja muut jäävät helposti yleisön rooliin.

Prosessikirjoittamisen kurssilla keskusteltiin kirjoittamisesta ja konkreettisista tavoista tuottaa tekstiä. Työmuotoja olivat myös artikkelien lukeminen keskustelun pohjaksi, opettajan alustukset sekä moninaiset, usein leikilliset kirjoitusharjoitukset.

Keskeinen menetelmä kirjoittamisen käynnistämiseksi oli vapaakirjoittaminen eli tauotonta itselle kirjoittamista, jossa pyritään eroon liian itsetietoisesta ja -kriittisestä kirjoittamistavasta: tekstin annetaan rönsyillä eikä oikeakielisyyteen kiinnitetä huomiota. Tekstien pohjalta pidettiin keskustelu- ja kommenttikierroksia, joissa pyrittiin välttämään arvottavaa palautetta.

Santojan mukaan vapaakirjoittaminen avasi hyvin kirjoittamisen lukkoja. Samalla hän kokee kuitenkin, että olisi parempi, että kirjoittamista käsiteltäisiin enemmän graduseminaarin yhteydessä niin, ettei erillistä kurssia tarvittaisi.

LÄHDE: Santoja, Minna. Kirjoituskurssilta helpotusta graduntekijän rimakauhuun. Yliopistopedagogiikka 3/2015.

Pohtimiskaavio akateemisten tekstitaitojen tukena

Raija Pirttimaan, Carita Kiilin ja Miika Marttusen artikkelissa ”Pohtimiskaavio yliopisto-opiskelijoiden tekstitaitoja tukemassa” kuvataan Jyväskylän yliopistossa tehtyä opetuskokeilua, jossa opiskelijoiden tieteellisiä tekstitaitoja tuettiin Pohtimiskaavio-verkkotyökalulla.

Kirjoittajien mukaan tieteelliset tekstitaidot jäävät opetuksessa usein sisältöopetuksen varjoon, vaikka tieteellisten tekstikäytänteiden hallinta on keskeinen osa akateemista koulutusta. Opiskelijat kokevatkin tieteellisten tekstien lukemisen ja kirjoittamisen hyvin haastavaksi.

Pohtimistkaavio-verkkotyökalu auttaa jäsentämään tieteellisen tekstin argumentaatiota. Kaavioon valitaan kiistanalainen väite, jota tarkastellaan eri näkökulmista. Kustakin näkökulmasta kaavioon muotoillaan valittua väitettä puoltavia ja vastustavia argumentteja. Niiden pohjalta laaditaan sitten puoltavat ja vastustavat argumentit huomioon ottava synteesi. Perusdialektiikkaa siis.

Opiskelijoiden kokemuksia ja mielipiteitä Pohtimiskaaviosta selvitettiin ryhmähaastatteluilla. Opiskelijoiden mielestä kaavio auttoi jäsentämään tieteellistä tekstiä ja kiinnittämään huomiota sen tarjoamiin näkökulmiin. Työkalun teknistä toteutusta moitittiin.

Kaavion perusajatus on kuitenkin niin selkeä ja yksinkertainen, että sitä voi nähdäkseni aivan hyvin hyödyntää monisteenakin. Ryhmätöissä tämä toki edellyttää sitten kaikkien fyysistä läsnäoloa, kun verkkotyökalun avulla kukin voi täydentää kaaviota paikasta (ja ajasta) riippumatta.

LÄHDE: Pirttimaa, Raija; Kiili, Carita ja Marttunen, Miika. Pohtimiskaavio yliopisto-opiskelijoiden tekstitaitoja tukemassa. Yliopistopedagogiikka 3/2015.

Oppineisuus Avoimen yliopiston opetuksessa

Saara Revon artikkeli ”Mitä on oppineisuus Avoimen yliopiston opetuksessa?” käsittelee Helsingin yliopiston Avoimessa yliopistossa toteutettua projektia, jonka tavoitteena oli ymmärtää oppineisuuden merkitystä Avoimen yliopiston opetuksessa. Projekti oli tarkoitettu kaikille Avoimen opettajille ja koulutussuunnittelijoille; toimintatapana olivat itseohjautuvat kehittämishankkeet.

Oppineisuuteen yliopisto-opetuksessa kuuluu neljä piirrettä: opettaja 1) on taitava opettaja, 2) haluaa jatkuvasti kehittyä, 3) on itseohjautuva kehittymisessään ja 4) jakaa ja vahvistaa osaamistaan julkisesti ja altistaa oppineisuutensa vertaisarvioitavaksi.

Kehittämishankkeissa opittiin muun muassa, että erilaiset opiskelijat tarvitsevat erilaisia tukirakenteita opiskeluunsa. Tämä korostuu Avoimessa yliopistossa, jossa opiskelijat ovat hyvin heterogeeninen joukko.

Ollakseen oppineita opetuksessaan, henkilöstön onkin Revon mukaan tiedettävä, kuinka erilaiset lähtökohdat ja tavoitteet opiskelijoilla on. Lisäksi heillä tulee olla halua ja kykyä kehittää verkko-oppimisympäristöjä, perustaa opetuksensa tutkimustietoon ja toteuttaa yhteisöllisiä käytänteitä, kuten vertaisarviointeja.

LÄHDE: Repo, Saara. Mitä on oppineisuus Avoimen yliopiston opetuksessa? Yliopistopedagogiikka 3/2015.