Opiskelijoiden vastuuntuntoa etsimässä

Miksi opiskelijat eivät tunnu ottavan riittävästi vastuuta oppimisestaan? Ryhmämme tarttui tähän pulmaan, koska se on niin olennainen korkeakouluopetuksessa. Opiskelijoiden sitouttaminen ja motivoiminen ovat elämän suuria kysymyksiä, joihin ei tunnu löytyvän helppoja vastauksia. Lopputulema pohdinnoille voi usein olla olankohautus ja toteamus, että yritän parhaani ja opiskelijat ovat opetuksessani läsnä jos tuuri suo.

Keskusteluissamme aiheesta nousi päällimmäiseksi aina kaksi asiaa. Toisaalta on pedagogisia ratkaisuja, jotka tukevat tai vaikeuttavat opiskelijoiden osallisuutta omassa oppimisessaan. Toisaalta on laajoja yhteiskunnallisia keskusteluja, yliopiston rakenteita, resurssikysymyksiä ja opiskelijakulttuurin piirteitä, joihin opettajina emme voi vaikuttaa, mutta joiden asettamien rajojen sisällä meidän on toimittava.

Myös Holly Hassel ja Jessica Lourey kartoittavat tätä korkeakoulutuksen keskeistä ongelmaa artikkelissaan ”The Dear(r)th of Student Responsibility” (2005). Myös Hassel ja Loureyn tekevät saman havainnon, kuin monet meistä: opiskelijat eivät käytä opintoihinsa tarpeeksi aikaa ja saattavat silti odottaa parempia arvosanoja, kuin heidän oppimistuloksensa edellyttäisivät. Ja myös Hasselin ja Loureyn mukaan ongelman taustalla on monisyisiä korkeakouluopetuksen pedagogisia, hallinnollisia ja yhteiskunnallisia ilmiöitä.

Heille yhtenä keskeisimpänä pulmana näyttäytyy se, etteivät opiskelijat ymmärrä korkeakoulutuksen tarkoitusta eivätkä sitä, mitä se heiltä vaatii. Tämä johtaa turhautumiseen ja apatiaan sekä koulutuksen välinearvon korostamiseen sivistyksellisten tavoitteiden kustannuksella.

Toisin sanoen opiskelijat arvostavat arvosanoja enemmän kuin oppimista ja kuvittelevat, että arvosanat heijastavat tarkasti oppimistuloksia. He pyrkivät saamaan tai jopa vaativat hyviä arvosanoja, mutta eivät omaksu akateemiseen koulutukseen sisältyviä syvempiä arvoja, kuten älyllistä sinnikkyyttä, pyrkimystä elinikäiseen oppimiseen tai ajatusten ja tekojen eettisen vastuun kantamista. Opiskelijat eivät osallistu opetukseen riittävästi eivätkä kasva osaksi akateemista yhteisöä. Nämä asiat kuulunevat siihen kategoriaan, johon omalla opetuksella voi jonkin verran vaikuttaa.

Opiskelijoiden vastuunkantoa heikentävät myös tietyt hallinnolliset ratkaisut. Ryhmäkokojen kasvattaminen, itseopiskelun korostaminen ja erilaisten etä- ja verkkokurssien suosiminen luovat ilmapiirin, jossa kontaktiopetus nähdään esteenä eikä jonain itsessään arvokkaana. Myös liike-elämästä tuodut tavat, oletukset ja toimintamallit sopivat usein huonosti korkeakouluihin.

Jos opiskelu nähdään transaktiona, jossa opiskelijat ovat palvelusta (tutkinnosta) maksavia asiakkaita, korostuu opiskelun välinearvo syvempien akateemisten arvojen sijaan. Gillespie ja Finney tutkivat artikkelissaan “Are students their universities’ customers? An exploratory study” (2010), kuinka kokemus asiakkuudesta vaikutti opiskelijoiden asenteisiin ja käyttäytymiseen. Heidän tuloksensa mukaan opiskelijat, jotka kokivat olevansa yliopiston asiakkaita, valittivat opetuksesta muita opiskelijoita todennäköisemmin, ja he myös kokivat olevansa oikeutettuja saamaan hyviä tuloksia. Asenteistaan huolimatta he eivät olleet yhtään sen aktiivisempia opiskelijoita kuin muutkaan.

Mutta mikä neuvoksi?

Hassel ja Lourey ehdottavat erilaisia ratkaisuja. Ensinnäkin opettajan on tehtävä opiskelijoille selväksi, mitä heiltä edellytetään ja mitä he saavat vastineeksi. Opettajien vastuulla on enenevässä määrin opettaa paitsi substanssia myös akateemisia elämäntapoja ja arvoja. Tämä selventäminen on tehtävä heti opintojen alussa ja periaatteita on noudatettava opetuksen käytännössä – ei vain opetussuunnitelmassa. Lisäksi hyviä opiskelutaitoja osoittaneita vanhempia opiskelijoita voisi hyödyntää enemmän uusien opiskelijoiden saattamisessa osaksi akateemista yhteisöä. Tällöin opiskelijapolvelta toiselle voisi periytyä oppimista edistävää toimintakulttuuria.

Hassel ja Lourey painottavat myös opiskelijoiden läsnäolon ja kontaktiopetuksen merkitystä. Kontaktiopetuksen on oltava sellaista, että opiskelijat haluavat osallistua siihen. Sen on oltava myös edellytys oppimiselle. Vaatimalla läsnäoloa ja opetukseen osallistumista opettajat viestittävät, että oppiminen on interaktiivista ja että opetuksessa vietetty aika on arvokasta.

On myös ylemmän tason rakenne- ja asennemuutoksia, jotka auttaisivat asiaa. Opetusresurssien lisäämisen kautta ryhmäkokoja saataisiin pienennettyä, ja pienet ryhmäkoot vähentävät poissaoloja. Oppiaineiden sisälläkin pitäisi tehdä tiivistä yhteistyötä opettajien kesken. Hasselin ja Loureyn mukaan arvosanat on annettava johdonmukaisten ja oppilaitoksen yleistä linjausta vastaavien periaatteiden mukaisesti. Oppimistulosten mittaamiseen on oltava selkeät kriteerit, joita arvosanat vastaavat. Epäjohdonmukainen arvostelu johtaa opiskelijoiden turhautumiseen ja arvosanojen inflaatioon – mikä taas rapauttaa opiskelijoiden vastuunkantoa oppimisestaan.

Pedagogisten perusasioiden lisäksi yliopistojen olisi hyvä tehdä uusia rohkeita avauksia. Koch ja muut (2017)  painottivat artikkelissaan “Motivating first-year university students by interdisciplinary study projects” monitieteellisten tutkimusprojektien merkitystä ensimmäisen vuoden opiskelijoille. Heidän keräämänsä yli 1000 vastaajan aineiston perusteella monitieteelliset tutkimusprojektit paransivat opiskelijoiden akateemista sitoutumista, ja lisäsi heidän henkisiä valmiuksiaan.

Ilmiön rakenteellisiin ja hallinnollisiin puoliin yksittäisellä opettajalla on vähemmän mahdollisuuksia vaikuttaa, mikä voi olla turhauttavaa. Onneksi voi olla paljonkin, mitä jokainen meistä voi tehdä omassa opetuksessaan sitouttaakseen opiskelijoita.

Tärkeintä on, että ilmiön ymmärtäminen antaa mielikuvitukselle siivet ja mahdollistaa muutokset omassa toiminnassa.

- Kasimir, Marjukka & Pasi

Lähteet:

Gillespie Finney, T., & Zachary Finney, R. (2010). Are students their universities' customers? An exploratory study. Education+ Training, 52(4), 276–291.
< http://dx.doi.org/10.1108/00400911011050954 >

Hassel, H., & Lourey, J. (2005). The dea (r) th of student responsibility. College Teaching, 53(1), 2–13. < http://dx.doi.org/10.3200/CTCH.53.1.2-13 >

Koch, F. D., Dirsch-Weigand, A., Awolin, M., Pinkelman, R. J., & Hampe, M. J. (2017). Motivating first-year university students by interdisciplinary study projects. European Journal of Engineering Education, 42(1), 17-31. < http://dx.doi.org/10.1080/03043797.2016.1193126 >