Pääsiäispäivien ratoksi luin Essi
Vuopalan, Pirkko Hyvösen ja Sanna Järvelän alkuperäisjulkaisun tutkimuksesta
”Interaction forms in successful collaborative learning in virtual learning
environments”. Artikkeli oli julkaistu viime vuonna lehdessä ”Active learning
in higher education 2016;17:25-38. Melkein jäi lukematta, artikkeliin pääsy oli
tuskien taival. Onneksi kirjaston informaatikko kävi YPE_kurssilla
esittelemässä nykyjärjestelmää ja kun en päässyt pedagogisiin tietokantoihin
pelkällä yliopiston tunnuksella, ohjeita noudattaen kirjauduin myös
kirjastokortilla. Kirjastokortti löytyi pölyttyneenä epämääräisestä ’kortteja
kaikkiin tarkoituksiin’ – laatikosta, pitkällisen etsinnän jälkeen. Ja löytyi
paljon muutakin enemmän ja vähemmän tarpeellista, muistoja ja iloa tuovia
esineitä. Kun vihdoin pääsin artikkelin tyveen, matka tyssäsi siihen. Lehteen
piti rekisteröityä, kirjautua, vahvistaa kirjautuminen ja kaiken näpyttelyn
jälkeen artikkeli oli maksullinen. Pakko oli uhrata tuo 44,64 taalaa kun nyt
oli ainoa sauma tämän rästitehtävän tekemiseen. Mieltymys open access-lehtiin
kasvoi entisestään, common creatives koodein varustettuihin julkaisuihin ’ei
kaupallisiin tarkoituksiin mutta muuten vapaasti käytettäväksi’.
Lääketieteellisten julkaisujen
maailmaan tottuneelle oli valaisevaa lukea aivan muun alan tutkimusta. Jo
sanaston ymmärtämiseen tarvitsin sekä sanakirjaa että Yliopisto-opettajan
käsikirjan englanninkielisen pedagogian sanastoa (löytyy sivuilta 427-31) ja
taas opin paljon.
Mutta asiaan! Koska alue on
minulle kovin vieras, referoin tässä ensin artikkelin ja sen jälkeen nostan
esiin kaksi asiaa, jotka haluan jakaa ja joista toivon kommentteja
kurssilaisilta.
Tutkimuksen tarkoitus
Tämän tutkimuksen tarkoituksena
oli selvittää opiskelijoiden välisen vuorovaikutuksen muotoja tietokonetuetussa yhteisöllisessä
oppimisessa, kahdessa eri virtuaalisessa oppimisympäristössä yliopisto-opiskelijoilla.
Tausta
Useissa tutkimuksissa on
osoitettu sosiaalisen vuorovaikutuksen myönteinen vaikutus oppimiseen,
erityisesti korkeammassa koulutuksessa. Opiskelijat joutuvat ratkaisemaan
yhteisöllisesti ongelmia, ja samalla saavat tilaisuuden parantaa
kommunikaatiotaitoja ja ryhmätyötaitoja. Tiimityön taidot sekä face-to-face
että online ovat nykyään entistä tärkeämpiä ja tehokas yhteistyö ja tuottoisa
vuorovaikutus kuuluvat opetettaviin asioihin opiskelijoille. Tämä edellyttää
kuitenkin vuorovaikutuksen muotojen tuntemista tuloksekkaassa yhteisöllisessä
oppimisessa. Yhteisöllistä oppimista voidaan tukea useilla eri teknisillä
apuvälineillä ja teknologialla on erityisesti korkeampaa oppimista tukevaa
potentiaalia. Tutkimus teknologiatuetusta yhteisöllisestä oppimisesta (computer-supported collaborative learning (CSCL)) keskittyy
teknologian mahdollisuuksiin parantaa opiskelijoiden välistä yhteistyötä ja
yhteisöllisyyttä, ryhmätyötä ja jakamista. Virtuaaliset oppimisympäristöjen ja
tietokoneiden lisäksi teknologia sisältä useita työkaluja, jota mahdollistavat
yhteistyötä, mukaan lukien sosiaalisen median työkalut, virtuaaliset
oppimisympäristöt ja mobiilityökalut. Tällaisia ovat esimerkiksi Moodle,
SecondLife sekä chat-ympäristöt kuten Edmodo. Moodle on suunniteltu
yhteisölliseen oppimiseen kun taas SecondLife muuhun kuin oppimistarkoitukseen
mutta sitä voi kuitenkin soveltaa yhteisölliseen oppimiseen.
CSCL:ssa
sosiaalinen kanssakäyminen ja vuorovaikutus ovat avaintekijöitä. Yhteisöllistä
oppimista virtuaaliympäristössä luonnehtivat teoreettinen argumentaatio,
neuvottelu ja kyseenalaistaminen. Pelkkä faktojen esittäminen ja kommentointi
puolestaan ei tuo yhteisöllistä oppimista ja sosio-emotionaalinen
kanssakäyminen on olennainen osa yhteisöllistä oppimista. Ryhmäytyminen, suunnittelu
ja evaluaatio ovat osa sosio-emotionaalista kanssakäymistä.
Sosio-emotionaalinen kanssakäyminen ei liity sinänsä sisällön oppimiseen mutta
on tarpeellista ongelmanratkaisun ja keskustelujen vuoksi.Sekä tehtävään
liittyvä vuorovaikutus että sosioemotionaalinen vuorovaikutus ovat tarpeen,
jälkimmäinen konfliktien ratkaisemiseksi
ja sosioemotionaalisten tarpeiden tyydyttämiseksi. Molempia eli sekä tehtävään
liittyvää että sosioemotinaalista vuorovaikutusta tarvitaan yhteisöllisessä
oppimisessa ja niiden on oltava tasapainossa.
Osa
virtuaalisista oppimisympäristöistä kuten Moodle sallii vain asynkronisen
(ei-reaaliaikaisen) vuorovaikutuksen kun taas toiset, esimerkiksi SecondLife
reaaliaikaisen, synkronisen vuorovaikutuksen. Eroja eri oppimisympäristöjen
välillä oppimistuloksissa ei ole tutkittu.
Tämän
tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia vuorovaikutuksen muotoja
esiintyy tuloksekkaassa CSCL:ssa ja kuinka vuorovaikutuksen muodot vaihtelevat
synkronisen ja asynkronisen oppimisen välillä.
Materiaali ja menetelmät
Tutkimukseen osallistui 30
opiskelijaa Oulun yliopistosta, 5 Tallinnan yliopistosta ja 19 Valahian
yliopistosta Romaniasta. Opiskelijoiden taustalla oli pedagogisia,
tietotekniikan, sosiologian tai psykologian opintoja. Puolet oli osallistunut
aiemmin virtuaalikurssille ja 66%:lla oli kokemusta yhteisöllisestä
opiskelusta. Kansainvälinen virtuaalikurssi nimeltä Designing Technology-Enhanced
Learning (TEL) suunniteltiin, tavoitteena suunnitella, toteuttaa ja arvioida
edistyksellisen virtuaalikurssin prototyyppi. Useita eri teknisiä sovelluksia
käytettiin yhteisöllisen oppimisen mahdollistamiseksi. Suurin osa kurssin
aktiviteeteista tapahtui Moodlen ja SecondLife – sovelluksen ympäristöissä.
Jokainen ryhmä työskenteli omassa työtilassaan ja lisäksi ryhmät käyttivät
muita applikaatioita kuten chat-työkalua (Edmodo). Opiskelijat jaettiin
kahdeksan ryhmiin, jokaisessa opiskelijoita eri maista. Kuitenkin vain 3-5
opiskelijaa työskenteli aktiivisesti virtuaaliryhmässä koko kurssin ajan. Ryhmät
jaettiin lisäksi kolmeen koodiryhmään sen mukaan, millaisessa muodossa he
saivat ohjeet (Table 1.). Yksi ryhmä sai ohjekaavakkeen ja yhteistyötä tuettiin
ensin komentokehotteilla (prompts). Toinen ryhmä sai ohjeet ja toiminnalliset
roolit sekä löyhät ohjeet. Kolmas ryhmä sai ohjekaavakkeen, yhteistyötä
tuettiin ensin löysillä ohjeilla ja toiseksi käskykehotteilla ja lopuksi
toimkinnallisilla rooleilla. Viimeinen ryhmä sai ohjekaavakkeen, opiskelijat
opiskelivat koko kurssin löysillä ohjeilla. Tämän tarkoitus oli tasapainottaa
suunnittelua ohjeiden vaikutuksen mukaan.
The Designing TEL – kurssi koostui kuudesta ryhmätehtävästä ja koko
kurssi ksti 3 kuukautta kevään 2012 aikana. Jokainen tehtävä kesti 2 viikkoa.
Ensimmäinen tehtävä tuki ryhmän muodostusta ja yhteisen perustan rakentamista.
Jokainen opiskelija esitteli itsensä toisille ja kuvasi aiempaa tietämystä,
opintoja ja kiinnostusta kurssiin. Toinen tehtävä oli tehdä yhteistyössä päätös
tutkimusmenetelmästä ja työkaluista. Kolmas tehtävä oli luoda pedagoginen
käsikirjoitus virtuaalikurssiin ja neljäs tehtävä, pedagoginen päätös valmiina,
valita teknologia. Viides tehtävä oli rakentaa kurssin ympäristö ja kurssi
päättyi vertaisarviointiin kurssin implementaatiosta. Tämä suoritettiin
ryhmäarviointina, jossa yksi ryhmä kirjoitti yhdessä palautetta toiselle
ryhmälle.
Tutkimuksen aikana ryhmät
työskentelivät joko eriaikaisesti Moodlella tai samanaikaisesta SecondLife /
chat – ympäristössä. 3 kk aikana ryhmät suunnittelivat oman virtuaalikurssinsa
ja kurssi huipentui virtuaalikurssin implementointiin. Tutkimusdata koostui
1500 merkinnästä Moodlessa ja tallennetuista neuvotteluista / keskusteluista
reaaliaikaisissa ympäristöissä. Online-kokouksia oli 43 ja ne kestivät 45-120
minuuttia.
Data analysoitiin teoriavetoisella
kvalitatiivisella sisältöanalyysillä (Krippendorf 1985). Data analysoitiin
ensin ryhmittäin ja sen jälkeen kolmen parhaiten menestyneen ryhmän osalta
vuorovaikutus arviointiin tarkasti. Menestys määriteltiin aktiivisina
osallistujina, viestien määränä, omana arviointina ja lopputuloksen
arviointina.
Ryhmät II, V ja IX valittiin
parhaiten menestyneiksi, viimeksi mainittu aktiivisten osallistujien
perusteella. Vuorovaikutuksen aktiivisuus arvioitiin kolmessa parhaassa
ryhmässä yksilötasolla järjestelmällä, joka luotiin aiempien julkaisujen
perusteella tämän tutkimuksen tarpeisiin (kommentit keskusteluun Moodlessa tai
puheenvuorot SecondLife-ympäristössä). Uudelleenarviointi tehtiin toisen
tutkijan toimesta ja yksimielisyyden Cohenin kappa-kerroin laskettiin;
Kappa-kerroin vaihteli kategorioittain välillä 0,68-1 .
Tulokset
Millaista
vuorovaikutusta havaittiin hyvin menestyneissä ryhmissä?
Kolmessa parhaassa ryhmässä oli
sekä samanlaista että erilaista vuorovaikutusta. Kaikissa vuorovaikutus liittyi
enemmän ryhmään kuin tehtävään (group-related more than task-related).
Suurin osa vuorovaikutuksesta
liittyi ryhmän koordinaatioon ja organisointiin ja sitä tehtiin enemmän
Moodlessa (M) kuin SecondLifessa (SL) tai chatissa. Suunnittelua tehtiin SL ja
chatissa. Yhteisöllisen oppimisen evaluaatio oli harvinaista.
Sosioemotionaalinen vuorovaikutus oli koheesiota ilmentävää. Jännitystä
lievennettiin eniten SL:ssa. Tehtäväkohtainen vuorovaikutus toi yllättävän
vähän uutta teoriaperusteista tietoa. Ryhmä II esitti enemmän teoriaperusteista
uutta tietoa kuin muut ryhmät. ryhmät poikkesivat toisistaan myös vastausten ja
kommenttien jakamisen suhteen; ryhmässä II niitä tuotiin esille eniten. Table 5.
Oliko
reaaliaikaisen (synchronous) ja ei-reaaliaikaisen (asynchronous) oppimisen
välillä eroa?
Reaaliaikaisen oppimisen
ympäristössä oli enemmän keskustelua teknisistä ongelmista. Reaaliaikaisessa
ympäristössä keskusteltiin enemmän ryhmän organisointiin liittyvistä asioista.
Myös jännitystä lieventäviä kommentteja oli enemmän synkronisessa ympäristössä.
Moodlessa esitettiin enemmän teoriaperusteista uutta tietoa.
Pohdinta ja johtopäätökset
Tulokset osoittavat, että
onnistunutta yhteisöllistä oppimista luonnehtivat oppijoiden aktiivinen
osallistuminen ja ryhmätyön koordinoiminen. Onnistuneen ryhmän opiskelijat
neuvottelivat paljon, erityisesti liittyen prosessin suunnitteluun ja
osatehtäviin. Vaikka menestyksekkäät
ryhmät suorittivat tehtävän ja saivat arvosanan, keskustelu jäi kuitenkin
pinnalliseksi. Syvällisen teoriaperusteisen tiedon esittäminen oli harvinaista.
Yksikään tutkituista ryhmistä ei saavuttanut korkeatasoista yhteisöllistä
oppimista; tosin ryhmä II lähes saavutti tämän tason.
Vuorovaikutuksessa oli eroja sen
mukaan, millaista keskustelu/oppimisalustaa käytettiin. Reaaliaikaisissa keskusteluissa
oli enemmän kysymyksiä ja kommentteja kuin M tai SL. Chat-ympäristö tarjosi
enemmän vastavuoroista keskustelua. M tuki metakognitiivista vuorovaikutusta
kuten organisointia ja suunnittelua. Reaaliaikaiset keskustelut olivat vähemmän
muodollisia kuin ei-reaaliaikaiset. Erityisesti SecondLifessa opiskelijat
keskustelivat myös harrastuksista ym.
Tämän tutkimuksen tulokset korostavat vuorovaikutuksen merkitystä
yhteisöllisessä tietokonetuetussa oppimisessa ryhmäaktiviteettien
koordinoimiseksi ja ryhmän toiminnan organisoimiseksi sekä
sosio-emotionaalisten kysymysten tärkeyttä.
Toiseksi havaittiin, että erityyppinen teknologia tukee erityyppistä
vuorovaikutusta.
Tämä tutkimus kertoo käytännön
opettajille, että tietokoneavusteisessa virtuaalimaailmassa tapahtuvassa
yhteisöllisessä oppimisessa tarvitaan sekä tehtävään että ryhmään liittyvää
vuorovaikutusta. Opiskelijat tarvitsevat aikaa ja tilaa ryhmäaktiviteettien
suunnittelemiseksi ja organisoimiseksi sekä suunnittelemiseksi ja tässä he
tarvitsevat opettajan tukea. Opiskelijoita tulee myös opastaa tuottavaan
kontribuutioon eli kysymysten tekemiseen, selitysten etsimiseen,
tiedeperustaiseen argumentointiin ja kommentointiin. Ne ovat taitoja, joita
voidaan opettaa ja oppia. Kun opiskelija oppii tuottoisaa yhteistyötä ryhmässä
ja tehtävän parissa, hänestä kehittyy luova ongelmanratkaisija ja kokenut
ryhmätyöntekijä työpaikalle.
Tutkimuksen rajoituksia ovat
pieni ryhmäkoko, datan keräämisen ongelmat (huono englannin kielen taito) ja
opiskelijoiden vieraus toisilleen – 3 kk ajassa eivät ehtineet ryhmäytyä siten,
että olisivat olleet ryhmässä rentoja ja luottavaisia.
Tutkimus osoittaa, että vaikka
yhteisöllinen oppiminen toteutetaan korkealaatuisessa vuorovaikutuksessa,
lopputulokset jäävät pinnallisiksi. Tätä voitaisiin parantaa prosessin aikana
esimerkiksi yhteistyössä tehdyillä käsikirjoituksilla. Lisää tutkimusta
aiheesta tarvitaan.
Mitä opin tästä tutkimuksesta ja haluan jakaa
opiskelijakollegoilleni?
1. Ryhmässä
oppiminen virtuaaliympäristössä teknologiatuetusti jää helposti pinnalliseksi
ja lisäksi on uhka, että vain osa ryhmäläisistä on aktiivisia. Sosioemotionaalinen vuorovaikutus, ryhmäytyminen,
reaaliaikainen suunnittelu, organisointi ja kommentointi ovat tärkeitä ja
onnistuvat parhaiten reaaliaikaisella välineellä. Yhdessä tehty käsikirjoitus
ja opettajan tuki tässä vaiheessa ovat tärkeitä. Ryhmään liittyvä vuorovaikutus
hoituu parhaiten välineellä, jossa vuorovaikutus on välitöntä ja vähemmän
muodollista. Ryhmän jäsenten tutustumista toisiinsa tulee edesauttaa, koska
ryhmäytyminen, turvallinen olo, avoin ja vapaa kommunikointi auttavat
selviytymään paremmin tehtävistä ja niihin liittyvästä vuorovaikutuksesta.
Virtuaalikurssin aluksi on hyvä ryhmän jäsenten esittäytyä ja kertoa itsestään
koulutustausta, kokemus ja tavoitteet kurssilla tms.
2. Jotta
syvempää oppimista tapahtuu,
opiskelijoita tulee ohjata tuottamaan kysymyksiä, etsimään selityksiä,
argumentoida tiedeperusteisesti, kommentoida. Asynkroniset välineet eli
ei-reaaliaikainen kommentointi on tässä tarkoituksessa ehkä parempaa kuin
reaaliaikainen. Kielenkäyttöä on formaalisempaa, argumenteille löytyy perusteet
tutkitusta tiedosta jne. Tässä voisi auttaa opettajan tuki, apukysymykset
kuhunkin jaksoon liittyen ja yhdessä tehty käsikirjoitus kurssin kulusta
(esimerkiksi jakaminen komponentteihin, vastuuttaminen ryhmän sisällä ”tee sinä
tämä niin minä teen tämän”.
Blogikirjoituksestasi tulee mielestäni hyvin ilmi verkko-opetuksen vuorovaikutteisuuden vaikeus. Vähäisellä opettajakokemuksella olen itsekin tämän jo huomannut. Sain kuitenkin tekstistäsi vinkkejä ja keinoja siitä, miten verkko-opetusta voi suunnitella siten, että vuorovaikutteisuutta saataisiin lisättyä. Eritoten asykronisten välineiden käyttöä aion jatkossa hyödyntää nimenomaan tärkeän akateemisen taidon, opiskelijoiden argumentoititaidon, kehittämiseksi.
VastaaPoistaMinusta yhteisöllinen oppiminen virtuaalimaailmassa edellyttää reaaliaikaista yhteydenpitoa videoneuvottelun avulla (esim. Skype). Kokemus on osoittanut minulle, että opiskelijat eivät käytä keskustelupalstaa tms. kurssiopiskekelun tukena. Parhaimmillaan yhteisöllisyys syntyy, kun opiskelijat kokoontuvat samaan tilaan samaan aikaan ja kukin tuo oman panoksensa opiskeluun (esim. havainnot, ongelmakohdat, ratkaisuehdotukset,...). Tämän tyyppistä toimintaa voi virtuaalisesti tavoitella vain em. videoneuvottelun avulla. Se sopii minusta hyvin myös matemaattis-teknisiin tieteisiin.
VastaaPoistaMarkus
Erittäin mielenkiintoinen blogi! Olen itsekin pähkäillyt virtuaalimaailman mahdollisuuksista yliopisto-opinnoissa.
VastaaPoistat. Pasi