Itseohjautuvuuden ja -ymmärryksen merkityksestä oppimisessa

Tässä kirjoituksessa referoin artikkelin Entwistle & McCune (2013) "The disposition to understand for oneself at university: Integrating learning processes with motivation and metacognition".

Yleistä

Artikkelin luettuani olin lähinnä hämmentynyt, koska artikkelin sisältö oli suureltaosin tilastollista analyysiä. Todistettiin kirjoittajien löytämien, hyviin oppimistuloksiin johtavien ja syväoppimiseen viittavien opiskelijan sisäisten ominaisuuksien olemassaolo. Sinänsä tutkimuksessa otos oli iso ja tulos uskoakseni on merkittävä (34 viittausta v2013 julkaistussa artikkelissa ja lehden IF on 1.42). Mutta, olisi ollut kiinnostavampaa lukea enemmän itse ominaisuuksien selvittelystä eikä aineiston tilastollisesta analyysistä. Löydökset oli osittain havaittu kirjoittajien ja muiden aiemmassa artikkeleissa. Artikkeli oli erittäin vaikeaselkoista englanninkieltä, jossa vilisi pedagogian, psykologian ja kognitiotieteen (kai?) termejä, jotka jäivät insinöörille pitkälti hämäräksi, joten tekstissä voi esiintyä mielenkiintoisia suomennoksia..

Johdanto

Otsikon termin disposition to understand for oneself, jolla kirjoittajat kuvaavat löydöksiään, suomentaminen ja ymmärtäminen oli artikkelin lukijalle vaikeaa. Google Translate-palvelu kääntää sen sananmukaisesti ominaisuus ymmärtää itsensä. Disposition-sana taas tarkoittaa taipumusta, luonteen- ja mielenlaatua. Ok, kuulostaa järkevältä ja YPE V-lähijakson aiheeseen liittyvältä, eli tällä mennään.

Aiemmassa tutkimuksessa oli löydetty opiskelijaryhmä, joka suoriutuu opinnoista muita selvästi paremmin ja jotka ovat itsevarmempia (single-minded assurance) sen suhteen, että suoriutuvat opinnoista hyvin. Heihin ei vaikuta kurssien sisältö, opetustavat tai oppimisympäristö (course and departmental context) yhtä voimakkaasti kuin muihin.

Aiemmin on myös tunnistettu ajatteleva luonteenlaatu (thinking disposition), jolle ominaisia ovat: sisäinen halu käyttää oppimiseen vaivaa, kyky toimia tehokkaasti (cognitive skills to carry out the task effectively) ja kyky havaita missä/miten aiemmin opittua voidaan yhdistää uuteen asiaan. Tämä luonteenlaatu liittyy läheisesti syväoppimiseen, opiskelijoita näyttäisi ajavan sisäinen motivaatio ymmärtää koko opittava asia kriittisesti. Ymmärtämisen halua vahvistaa myös käsitys omasta itsestä oppijana.

Näistä lähtökohdista artikkelissa esitetään kolme opiskelijan ominaisuutta, joiden oletetaan ilmenevän opinnoista hyvin suorituvassa opiskelijaryhmässä:

1. Kyky yhdistää uusia/omia ajatuksia materiaaliin ja aiemmin opittuun, kriittisesti ja yksityiskohtaisesti tarkastellen
2. Opiskelun organisoinnin taito, tahto käyttää opiskeluun aikaa ja vaivaa
3. Oman ymmärtämisen seuraaminen, oppimisympäristön mahdollisuuksien tunnistaminen, ts. missä ja miten opittua voisi käyttää 

Tutkimus

Tarkoituksena oli löytää ym. hyvin suoriutuva opiskelijaryhmä aiemmin kerätystä aineistosta ja tutkia miten ym. ominaisuudet näkyvät ryhmässä suhteessa muihin aineistosta identifioituihin opiskelijaryhmiin.

Aineisto sisälsi 1896 opiskelijan haastattelut eri tieteenalojen 25:lta kandivaiheen kurssilta, ja se oli kerätty aiemmassa Iso-Britannian kansallisessa opetuksen tutkimushankkeessa.

(Ohitan seuraavaksi noin 6 sivua tilastollista analyysia ja taulukoita, jotka kyllä kiinnostuneille löytyvät itse artikkelista.)

Tulokset

Ym. ryhmä löydettiin aineistosta, koko 258 opiskelijaa eli vajaa 15% opiskelijoista. Lisäksi löydettiin viisi muuta opiskelijaryhmää, erojen liittyessä tilastollisesti tarkasteltuina vaihtelevasti syväorientoituneisuuteen, opiskelun organisointiin ja oman etenemisen seuraamiseen. Ryhmäskaalan toisessa päässä olivat pintaoppineet opiskelijat.

Lopuksi

Liittyen lähijaksolla käsiteltyyn temperamenttiin, näkisin tämän tutkimuksen tuloksissa yhtäläisyyksiä. Hyvin opinnoissaan menestyneet opiskelijat vaikuttaisivat olevan vastaavasti temperamenttimielessä ennenkaikkea sinnikkäitä, aktiivisia, itseohjautuvia ja sopeutuvia mutta järjestelmällisiä. Tähtäin heillä oli selvästi isojen kokonaisuuksien ymmärtämisessä.

Hyvin suoriutuvien määrä, 15% opiskelijoista, on aika vähäinen määrä, joten asia on merkittävä opetuksen suunnittelun kannalta. Artikkeli ei käsitellyt miten opettaja voisi huomioida näitä löydöksiä opetuksessaan. Kirjoittajatkin toteavat, että löydökset tuovat perusymmärrystä siihen, miten kursseilla suoriudutaan ja mistä se voisi johtua.

YPE-kurssilla on opittu miten opetusta viedään aktivoivaan suuntaan, mutta joskun kyse on temperamentista tms sisäisistä tekijöistä, niin muuttuminen on vaikeaa. Silti, artikkelin näkökulmat voisi olla paikallaan yleisesti kertoa opiskelijoille yhtenä motivaatiotekijänä