Pohdintaa luento-opetukseen perustuvien kurssien
oppimiskokemuksista perustuen artikkeliin ”How to make a lecture course an
engaging learning experience”, Kirsti Lonka & Elina Ketonen (2012), Studies
for the Learning Society, No. 2-3, 63-74.
Kirsti Longan ja Elina Ketosen tutkimuksessa tarkasteltiin Helsingin
yliopiston 1. vuosikurssin kasvatuspsykologian (educational psychology) luentokurssia,
joka on suunnattu varhaiskasvatuksen ja luokanopettajan
tutkinto-ohjelmaopiskelijoille. Kurssilla hyödynnetään monenlaisia
opiskelijoita aktivoivia opetusmenetelmiä. Tutkimusaineisto kerättiin
marraskuussa 2009.
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää opiskelijoiden kokemien
akateemisten tunteiden, haastavuuden ja kyvykkyyden tuntemusten, itsenäiseen
opiskeluun käytetyn ajan ja opintomenestyksen välistä suhdetta kurssilla, jossa
aktivoivat opetusmenetelmät ovat käytössä. Lisäksi tutkittiin, millaisiin
ryhmiin opiskelijoita voisi ko. tuntemusten perusteella luokitella. Kurssille
osallistui 107 opiskelijaa, joista 77,3 % osallistui tutkimukseen täyttämällä
kyselylomakkeen, jossa he arvioivat omia tunteitaan, opiskeluun käytettyä
aikaa, kurssin haastavuutta ja kyvykkyyden tuntemustaan. Tutkimuksesta ei
käynyt ilmi, miksi osa opiskelijoista oli jättänyt vastaamatta kyselyyn, tämä
olisi ollut mielenkiintoinen lisätieto.
Miten kurssilla sitten pyrittiin aktivoimaan opiskelijoita? Aktivointi
aloitettiin jo kurssin alussa, sillä ensimmäisellä luennolla opiskelijat saivat
osallistua kurssin sisällön suunnitteluun kertomalla oman näkemyksensä siitä,
mihin opettajat tarvitsevat kasvatuspsykologian ymmärrystä. Tietoa kerättiin
lumipallomenetelmällä. Kurssin ”agenda” lyötiin lukkoon vasta ensimmäisen
luennon jälkeen. Muita aktivoivia menetelmiä olivat mm. minuuttipaperit, joissa
opiskelijat kirjoittivat lyhyesti ylös tietämänsä asiat jostain tietystä käsitteestä
tai teemasta, ja keskustelivat näistä sitten muiden opiskelijoiden ja opettajan
kanssa. He kirjoittivat myös oppimispäiväkirjoja. Luento-opetuksessa pyrittiin
ylläpitämään vahvaa vuorovaikutusta. Opittujen asioiden merkitystä käytännön
työssä korostettiin, ja kurssin lopputehtävänä opiskelijat kirjoittivat kaksi
laajaa esseetä, joissa opittua teoriaa tuli soveltaa käytäntöön. Huomattavaa on
myös se, että kurssin aihepiirin sanottiin olevan erittäin haastava, ja kirjoittajat
tulkitsevat, että tämä jo itsessään aktivoi opiskelijoita.
Tutkimuksen tuloksista selviää, että kurssin lopussa
opiskelijat kokivat hieman enemmän positiivisia akateemisia tunteita -
kiinnostusta, innostusta, päättäväisyyttä ja energisyyttä - kuin negatiivisia
tunteita - ärsytystä, hermostuneisuutta, levottomuutta ja uupumusta. Kurssia
oli myös pidetty verrattain haastavana, ja oman kyvykkyyden tuntemus oli
keskimäärin varsin alhainen. Positiivisia tunteita tunteneet olivat kokeneet
itsensä kyvykkäimmiksi kuin negatiivisia tunteita tunteneet.
Lonka ja Ketonen jakoivat opiskelijat vastausten perusteella
kolmeen ryhmään: sitoutuneet opiskelijat
käyttivät eniten aikaa itseopiskeluun, ja saivat kurssista parhaimmat
arvosanat. He kokivat kurssin haastavaksi, mutta pitivät myös itseään
kyvykkäinä vastaamaan haasteisiin. Heidän tunteensa olivat enemmän
positiivisia. Rennot (unstressed)
opiskelijat käyttivät vähiten aikaa itseopiskeluun, mutta eivät myöskään
olleet levottomia kurssin suorittamisen suhteen. He eivät olleet kovinkaan
sitoutuneita opiskeluun, ja saivat kurssista huonoimmat arvosanat. Hermostuneet opiskelijat kokivat eniten
negatiivisia tunteita, eivätkä he pitäneet itseään niin kyvykkäinä vastaamaan
kurssin haasteisiin.
Kurssilla käytetyt menetelmät eivät sinällään ole mitenkään
vallankumouksellisia, enkä löytänyt tutkimusraportista mainintaa siitä, millaista
palautetta opiskelijat olivat antaneet niistä. Tutkijat kuitenkin arvioivat,
että käytetyt menetelmät olivat sitouttaneet opiskelijoita oppimaan, ja
sitoutuminen johti myös parempiin arvosanoihin. Maalaisjärjellä ja omien
kokemusten pohjalta ajateltuna näin varmasti onkin. Jäin silti miettimään,
mitkä asiat lopulta vaikuttivat tutkittujen opiskelijoiden tunteisiin ja
arvioihin omasta kyvykkyydestään. Kuinka paljon aktivoivat luentomenetelmät
voivat motivoida opiskelijaa, jolla on voimakas ennakkoasenne kurssin
aihepiiriä kohtaan? Kuinka paljon massaluentokurssilla voi kehittää sellaisen
opiskelijan kyvykkyysuskomuksia, jolla on ongelmia esimeriksi itsetuntonsa
kanssa?
Joka tapauksessa Lonka ja Ketonen päättävät tutkimuksensa
toteamalla varsin osuvasti, että tylsistyminen on myrkkyä mille tahansa
älykkäälle olennolle. Yliopisto-opetuksessa tulisikin heidän mukaansa panostaa
opiskelijoiden aktivointiin, sopiviin älyllisiin haasteisiin ja motivointiin.
Kaksi pointtia:
- · Opiskelijoiden aktivointi lisää sitoutuneisuutta kurssin suorittamiseen à älä päästä opiskelijoitasi tylsistymään
- · Miten pitää huolta siitä, että opiskelijat aktivoituvat, motivoituvat ja ovat kiinnostuneita opetettavista asioista?
Katoanalyysi eli ei-vastanneiden tarkempi tutkiminen olisi tuonut ehkä lisää syvyyttä tutkimukseen. Olivatko ei-vastanneet jo lähtökohtaisesti negatiivisten tunteiden vallassa ja tylsistyneitä, säikäyttikö 'tämä kurssi on haasteellinen' - ennakkotieto ja saatiinko mukaan lähtökohtaiseti positiivisia aktiivisia opiskelijoita. Miten innostaa tuo passiivisten joukko?
VastaaPoistaJuuri näin, itsekin ajattelisin, että ei-vastanneiden mielipiteiden selvittely olisi varmasti tuonut lisää tietoa aktivoivien menetelmien käytöstä - mutta miten aktivoida heidät vastaamaan?! :)
VastaaPoista