Sain luettavakseni Nevgin ja Löfströmin (Studies in Educational Evaluation 2015;
45:53-60), Helsingin yliopistosta, artikkelin, joka käsittelee opettajaindentiteetin
syntymistä tutkimuspainotteisessa ympäristössä.
Johdannossaan he pohtivat miten
akateemisissa ympäristöissä opettajan rooliin usein ajaudutaan ilman tietoista
tarkoitusta ja ilman asianmukaista koulutusta. Artikkelin kirjoittajien mukaan opettajaidentiteetin
kehittymisen tukeminen on välttämätöntä, jotta opettajana voi kehittyä. Johdannossa
tekijät käyvät läpi laajasti aiempaa kirjallisuutta ja aihe tuntuu asiaa
tuntemattoman mielestä jo kovasti tutkitulta. Aivan huippulehdestä kyse ei
olekaan, IF näyttää olevan 0,5. Pääponttina tekijät korostavat johdannossa
opettajan omakuvan ja myös itsetunnon merkitystä ja toisaalta erilaisten
yliopisto-opettajakoulutusohjelmien opettajaidentiteetin kannalta
Omassa tutkimuksessaan tekijät seurasivat 11 tutkija-opettajan
opettajaidentiteetin kehittymistä 5-6 vuoden aikana 60 ECTS-pisteen
koulutusohjelmassa. Aineisto on omaan silmääni äärimmäisen pieni, jotta siitä
voisi johtopäätöksiä vetää, mutta toisaalta en ole kyseisen alan metodien
minkään tason asiantuntija. Silmiinpistävää oli myös, että kaikkien
tutkittavien alias-nimet olivat naispuolisia, oliko tutkittavissa myös miehiä,
ovatko tulokset täysin yleistettävissä molempiin sukupuoliin? Tutkittavien
valintakriteerit jäivät myös vähän epäselviksi, valittiinko tutkittavat
sattumanvaraisesti em. kriteerien perusteella?
Päätuloksinaan tekijät kuvaavat neljä eri opettajatyyppiä
dataansa perustuen. Aihepiiriä tuntemattomalle lukijalle jäi vähän epäselväksi,
millä perusteella nämä opettajatyypit määriteltiin vai olivatko ne jo
lähtöoletuksena olemassa ja tutkittavat sijoitettiin valmiisiin ryhmiin. Joka
tapauksessa ryhmien jaossa oli kaksi päätekijää: 1) jaottelu akselilla
kriittisesti reflektiiviset vs. ei-reflektiiviset ja 2) akselilla opetuksen
kehittäjä vs. yliopisto-opettaja/tutkija. Tästä saatiin nelikenttä, johon 11
tutkittavaa sijoitettiin.
Yhtenä tuloksena tekijät kuvaavat myös tutkimuksen 5-6-
vuoden aikana tutkittavien opiskelijakeskeisyyden ja reflektiotaitojen
kehittyneen. Päinvastainen tulos olisikin ollut varmaan pettymys ja yllätys.
Koska en ole tottunut muiden tieteenalojen kirjallisuutta
lukemaan, on myönnettävä, että ihan päällimmäisenä tekstistä jäi mieleen, kuinka
vaikea tuloksia on pohtia, kun ei ole mitään tietämystä käytettyjen metodien relevanssista,
aineiston pienuuden aiheuttamista harhoista tai edes jo olemassa olevasta
tiedosta tutkimuksen aiheesta. Olettaen, että menetelmät ovat asiallisia ja
tulokset käyttökelpoisia, tärkein korostettava seikka oli opettajakoulutuksen
merkitys opettajaidentiteetin kasvamisessa ja kriittisen reflektion työssä
paljon esillä oleva rooli tässä.
Opettajaidentiteetti siis tutkitustikin kasvaa pedagogisen kouluttautumisen myötä. Jaan Peterin tuskan vieraan tieteenalan julkaisun kriittisestä arvioinnista - todella vaikeaa vrt lääketieteen tutkimukset, jossa PICO-systeemillä saa nopeasti olennaisen irti (patients intervention controls outcome).
VastaaPoistaKuten kirjoittaja toteaa: "Päinvastainen tulos olisikin ollut varmaan pettymys ja yllätys." Vaikka artikkeli vaikuttikin olleen perin vaatimaton, niin tukee kuitenkin meidän YPE-opintoja :).
VastaaPoistaTuli mieleen, että jopa vuoden YPE-opinnot näyttävät kasvattavan opettajaidentiteettiä, kun otoksena on noin parinkymmenen hengen varsin epähomogeeninen ryhmä, vai mitä?
VastaaPoistaOtoskoko oli tosiaan melko suppea ja jos alias-nimet antavat edes jotain viitteitä, niin myös sukupuolijakauma oli aavistuksen vääristynyt. Tämän luulisi vaikuttavan ainakin tulosten yleistettävyyteen.
VastaaPoistaYPE-kurssilaisille (sis. erilaiset akateemiset taustat ja suhteellisen laaja ikäjakauma sekä n=22) laaditulla haastattelu/kyselytutkimuksella voisi saada artikkelin kysymyksenasetteluun vahvempaa näyttöä.
t. Janne